maanantai 19. lokakuuta 2015

Mokkapalat la

Teki mieleni perinteisiä mokkapala leivoksia.  Joita tehtiin usein kun lapset olivat pieniä. Ohjeen löysin vihkostani johon olen kerännyt parhaimmat ohjeeni. Sitä en muista mistä tämän ohjeen olen ottanut/ saanut. Ohjeesta tulee isoon irtopohjavuokaan sopivan kokoinen kakku. Kaksinkertaisena uunipellillinen. 
 

2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa 
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta 
150g sulatettua voita tai margariinia

Vatkataan kannanmunat ja sokeri vaahdoksi. Sulata margariini ja annna hetken jäähtyä. Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää kuivat aineet ja nesteet vuorotellen muna-sokerivaahtoon. 
Paista kakku 175* 25-30 minuuttia. 
Tee sillä aikaa kun kakku kypsyy kuorrutus

200g tomusokeria
1 rkl kaakaota
2 tl vaniljasokeria
4 rkl voita
2 rkl väkevää kahvia

Sulata voi. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja lisää siihen voi ja kahvi sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus kuuman levyn päälle. Koristele nompparelleillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti